Koruissani näkyy huumori, tekemisen meininki, ilo ja rakkaus luontoon. Korut on tehty käytettäviksi, ja täysin oikeuksiinsa ne pääsevätkin vasta keholla, ihoa vasten. Haluan tehdä ihmisten lempikoruja, joita ilman ei voi olla arkena tai jotka tuovat juhlapukeutumiseen näyttävyyttä ja persoonallisuutta. Parhaimmillaan korusta tulee osa identiteettiä, ne eivät ole hetken tavaroita vaan ajattomia, säilyviä ja joka päivä mukana kulkevia tärkeitä esineitä.
Päämateriaalini on hopea, johon usein yhdistän esimerkiksi kiveä tai lasia, jopa muovia. Hopea on kuun metalli, siihen liittyy ajatus mystiikasta, kuunvalosta, siitä, ettei kaikki oleva näy silmille. Erilaisilla käsittelyillä siihen saadaan elävä ja mielenkiintoinen pinta, joka tekee korusta ainutlaatuisen.
Helmeilevä-korujeni punontatekniikka syntyi vahingossa, kun oivalsin, että ohutta lankaa käsin rypistämällä oli mahdollista saada aikaan kaunis, kestävä ja silti keveä rakenne, joka on muokattavissa eri muotoihin. Kehittelemälläni tekniikalla olen valmistanut erilaisia koruja, mutta myös isoja veistoksia.