Olen tehnyt turkisateljeetyötä jo 15 vuoden ajan Kajaanissa. Turkkurin työ on perinteistä taitoa vaativaa käsityötä; samanlaista käsin osaamista kuin mitä kultasepät ja suutaritkin tekevät. Turkkurin ammatissa ei ole olemassa itsestäänselvyyksiä, vaan jokaisessa työvaiheessa on oltava mukana sataprosenttisesti, jotta yksilöllisten ja laadukkaiden tuotteiden valmistus onnistuu aitojen ja vaativien suomalaisten turkismateriaalien ehdoilla.
Päätuotteitani mittatilaustyönä valmistettavien turkkien(turkistakkien) lisäksi ovat erilaiset turkis-somisteet; yksilölliset kaulahuivit ja kaulukset, rannekkeet, turkiskorvaläpät ja pääpannat sekä turkiksilla reunustetut huivit ja stoolat. Valmistan tuotteita asiakkaille myös mittojen mukaan, jolloin varmistetaan turkis vaatteiden ja asusteiden paras istuvuus. Työskentelyssäni pyrin siihen, että tuotteeni ilostuttavat käyttäjäänsä lämmöllään, tyylillään, mukavuudellaan ja laadullaan.
The Warm You Need
The Style You Want,
The Comfort You Expect,
The Quality You Deserve